Teoksissani toistuvat usein ajan ja yksinäisyyden kokemuksen teemat. Ne ovat peruskysymyksiä joita pohdin jo lapsena. Kuvataiteilijana jatkan edelleen tätä yksinäisyyden, yksityisen ja yleisen mahdotonta rajanvetoa.

Aika on tärkeä elementti niin teoksieni rakentumisessa kuin niiden sisällössä. Teoksissani kronologinen aika vaihtuu usein psykologiseen ajankulun tunteeseen tai sen vääristymään. Konkreettisesti kuluva aika puolestaan mahdollistaa tarkastella aihetta monesta eri näkökulmasta teosta työstäessä. Käsittelen usein videon ja valokuvan keinoin samoja teemoja, joita myös piirrän ja maalaan. Olen aina ollut kiinnostuneempi visuaalisesta änkytyksestä, kuin teknisesti täydellisestä suorituksesta. Olen ollut aina viehtynyt vanhoista valokuvauksen menetelmistä, jotka kykenevät jättämään arven kuvaan. Valotettavan materiaalin haavoittuvuus mahdollistaa sattuman ja virheet, jolloin tietoinen ajattelu antaa tilaa tiedostamattoman toiminnalle ja esiin tulemiselle. Tällä hetkellä loppusuoralla oleva taiteellinen väitöstutkimukseni tarkastelee myös tätä tiedostamattoman ja kuvataiteellisen prosessin kohtaamista.

Teoksissani esiintyy usein hevonen tai sen kaltainen olento. Koen, että kykenen ilmaisemaan omia tuntemuksiani paremmin hevosen olemuksen kautta, kuin ihmisen – joka kuuluu petoeläimiin. Ihminen ja hevonen ovat kuitenkin kummatkin laumaeläimiä. Yksinäinen hevonen on petojen armoilla.